Toimintatapamme kulmakivet ovat ymmärrys, vaivattomuus, nopeus ja riskittömyys. Näin toimien varmistamme asiakkaamme ja työnhakijamme tyytyväisyyden. Löytämällä aina kuhunkin tehtävään ja tilanteeseen oikeat osaajat – aidolla asenteella.

Ymmärrys

Konsulttimme ovat toimineet pitkään Pirkanmaan talousalueen yrityksissä johto- ja asiantuntijatehtävissä eri toimialoilla, joihin olemme rekrytoinneissamme erikoistuneet. Ymmärryksemme asiakkaidemme henkilöstötarpeiden ennakoimiseksi ja ratkaisemiseksi on kehittynyt tätä kokemusta vasten.  Vahvat alueelliset verkostomme pitävät meidät koko ajan ajanhermolla työmarkkinatilanteesta  sekä asiantuntijoiden että ammattiosaajien saatavuudesta. Vuosien aikana olemme rekrytoineet lähes 1000 osaajaa uusiin tehtäviin.

Mutkattomuus

Asiakkaamme tekee lopullisen valintapäätöksen rekrytointiprosessin päätteeksi. Huolehdimme kaikesta muusta. On tärkeää, että asiakkaamme voivat rauhassa keskittyä omaan liiketoimintaansa. Helpotamme tärkeitä henkilöhakuja ja  –valintoja tekemällä niistä vaivattomia räätälöiden ja aikatauluttaen ne aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Yhteistyö kanssamme on mutkatonta, sillä teemme päätökset paikallisesti ”tässä ja nyt” –periaatteella, asiakkaamme tahtotilaa kunnioittaen.

Nopeus

Yleensä asiakkaillamme ei ole aikaa pitkiin hakuprosesseihin. Proaktiivinen toimintatapa, toimialaerikoistuminen ja huippuunsa viritetty rekrytointiprosessimme takaavat asiakkaille erittäin nopean reagoinnin kaikkiin henkilöstötarpeisiin. Viikko on meille pitkä aika. Valittuihin toimialoihin keskittyneestä hakijarekisteristämme sopiva osaaja voi löytyä jopa samana päivänä.

Riskittömyys

Asiakkaamme eivät maksa kalliista hakuprosessista, vaan ainoastaan rekrytoinnin onnistumisesta. Selvitämme aina tarkkaan hakijoidemme taustat ja referenssit aiemmista työsuhteista ja testaamme kaikki asiakkaallemme esittelemät hakijat tilanteeseen sopivimmalla henkilöanalyysillä. Joustavat rekrytointiratkaisumme ja henkilöstövuokrauksemme parantavat asiakkaidemme henkilöstöriskien hallintaa. Annamme rekrytoinneillemme markkinoiden parhaat onnistumistakuut.

Henkilöstövuokrauksesta

Vuokrahenkilöstö antaa joustavuutta, helppoutta ja riskittömyyttä asiakkaidemme toimintaan. Vuokratyösuhde toimii myös merkittävänä rekrytointikanavana, sillä yli 50 % vuokrahenkilöistämme vakinaistuu asiakasyritystemme omille palkkalistoille.

On erittäin tärkeää, että myös asiakkaamme käyttämä vuokrahenkilöstö on ammattitaitoista ja oikea-asenteista. Kunnia-asianamme on, että vuokratyöntekijämme ovat haluttuja ja pidettyjä työyhteisön jäseniä sekä tinkimättömän työasenteen omaavia ammattiosaajia. Siksi teemme vuokratyövoiman haut samalla tarkalla hakuprosessilla ja ammattitaidolla kuin suorarekrytoinnitkin. Nopeudesta piiruakaan tinkimättä.

 

Rekrytoinnista

Onnistuneet rekrytoinnit ovat yksi yritysten tärkeimmistä avaintekijöistä nykypäivänä. Onnistunut rekrytointi tuo yritykselle ja valitulle työntekijälle vuosien yhteisen taipaleen, josta hyötyvät molemmat osapuolet. Toisaalta taas epäonnistunut rekrytointi on erittäin kallista puuhaa. Hinta voi olla kaikki kustannukset huomioiden jopa kymmenien tuhansien luokkaa, johtotehtävissä jopa tätäkin enemmän. Ei ole siis aivan sama, kuka yrityksen rekrytointeja hoitaa ja millä tavalla.

Rekrytointeihin liittyy aina riskejä. Minimoimme asiakkaamme rekrytointiriskejä monin eri tavoin. Ensinnäkin konsulteillamme on aina hakuun sovelias työtausta ja monipuolinen kokemus. Näin ymmärrämme, millaista tekijää asiakkaamme oikeasti etsii ja löydämme tarpeeseen tismalleen oikeanlaisen ammattiosaajan.

Selvitämme ehdokkaidemme taustat tarkasti ja testaamme henkilöt tarkoituksenmukaisilla analyysimenetelmillä. Näin varmistamme, että myös hakijan asenne on kohdallaan eikä ikäviä yllätyksiä pääsisi syntymään rekrytointipäätöksen jälkeen.

Meidän kanssa toimiessaan asiakas ei maksa turhasta. Mikäli emme löydä oikeaa osaajaa, emme myöskään veloita hakuprosessistamme mitään. Mikäli asiakkaamme ei ole tyytyväinen rekrytointiinsa, etsimme uuden osaajan tilalle ilman eri veloitusta.

Top